Yrityksen perustaminen toiseen EU-maahan

164082-happy-business-people

Kiinnostaako yrityksen perustaminen, mutta Suomen verotus vie innon ja viimeisetkin mehut omasta loistoideastasi? Tai oletko kenties muuten vain kiinnostunut luomaan liiketoimintaa kansainvälisemmässä ympäristössä? Kannattaa siis tarkkaan pohtia, josko olisi aika siirtyä muille maille ja perustaa yrityksesi Euroopan unionin alueelle, sillä yhteisön säännökset ovat tehneet tästä meille jo melko helpon tehtävän.

Jokaiselle Euroopan unionin kansalaiselle on taattu oikeus perustaa oma yritys mihin tahansa muuhun EU-maahan ja samoin perustaa jossakin EU-maassa rekisteröidylle yritykselleen tytäryhtiö toiseen EU-maahan.

Yrityksen perustamiselle asetetut vaatimukset riippuvat maasta. Euroopan unioni pyrkii yrityksen perustamisen helppouteen. Se on muun muassa suositellut, että uuden yrityksen rekisteröintiin tulisi kulua maksimissaan kolme työpäivää. Myös yrityksen perustamisesta perittävien maksujen tulisi pysyä jokaisessa maassa alle 100 eurossa. Yrittäjien tulisi myös pystyä hoitamaan kaikki byrokratia ja tarvittavat paperiasiat yhdessä viranomaispisteessä, ja kaikkien rekisteröintimuodollisuuksien tulisi löytyä verkosta.

Yrittäjäksi haluavan tulisi pystyä rekisteröimään yrityksensä toisessa EU-maassa sähköisesti, keskitetyssä asiointipisteessä. Keskitetyt asiointipisteet auttavat monissa käytännön pulmissa ja kysymyksissä. Esimerkiksi Suomessa keskitetty asiointipiste löytyy osoitteesta www.enterprisefinland.fi. Sieltä löytyy paljon tietoa yrityksen perustamisesta ja palvelujen tarjoamisesta Suomessa. Suomen portaalin kielet ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Comments Off on Yrityksen perustaminen toiseen EU-maahan

Filed under EU